10. joulukuuta 2012

Vanha, uusi makkari

Meidän makuuhuone kokenut pienen muutoksen, lähinnä tekstiilien myötä. Edelliset ehtivätkin olla jo muutaman vuoden ajan. Mikä on sinänsä IHME sillä tykkään vaihtaa tekstiilejä, maalata yms. usein. Täältä näet millaiselta makkarissamme näytti ennen: http://www.kuviosakset.blogspot.fi/2009/09/our-bed-room.html
Tässä kuvat miltä täällä näyttää nykyisin:




Photobucket







Hän on täällä taas! :)

Hiphei!! :)

Puolisen vuotta on hurahtunut tosi vauhdilla. Työt pitää edelleen kiireisenä eikä aikaa rakkaalle harrastukselle ole edelleenkään ollut niin paljoa kuin haluaisin. Uuden vuoden lupaukseni onkin kirjoitella blogia tammikuusta lähtien vähintään kerran kuussa.

Kaiken maailman askartelu, tuunaus ja sisustusprojekteja sekä matkailua on kuluneen puolen vuoden aikana ollutkin. Kerään tähän postaukseen nyt osan niistä "pipertelyistä" joita olen tehnyt. Joulukorttiaskartelunkin olen jo saanut aloitettua. :) Jiihaa! :)

Mutta, jospa aloitellaan näillä mitä tässä nyt on. :)
Ensimmäisenä pieni paketti, joka lähti ystäviemme pikkuneidille Sveitsiin. Siitä tuli aika karkki. ;)


 Tässä 60-vuotis syntymäpäiväkortti, jonka tein ystävälle/työkaverille. :)


Sitten muutama Art Deco-kirjasen sivu, joita olen ehtinyt tekemään.
Kaikki vintage-aiheisia. :)





 Tässä viimeisin tekemäni Art Deco-kirjanen aiheella Vintage Romance.


Kaksi kappaletta, aika simppeleitä isänpäiväkortteja.



Ystävämme muuttavat viikon päästä Pohjanmaalle ja heille tein läksiäislahjaksi
tällaisen vieraskirja-tyyppisen Ystäväkirjan. :)


Muutamen Friendshipbook:nkin olen ehtinyt väsäämään. Näiden tekeminen on
pikkuhiljaa alkanut jäämään.




Lopuksi kuva meidän Milmasta, jonka onnistuin nappaamaan elokuulla. Kuva on
saanut nimekseen "Sleeping Beauty".


 Nyt kaivaudun hetkeksi sohvalle lämpimän peiton alle, potemaan flunssaa pois. Palailen illemmalla linjoille muutaman joulukortin kera.

Ihanaa päivää kaikille! :)


Photobucket


5. heinäkuuta 2012

LOMA, mikä ihana sana!

 Tänä maanantaina se vihdoin alkoi, mun kesäloma. Kyllä sitä jo ehdin odottaakin! Insinöörini on vielä tämän viikkoa töissä ja pääsee sitten hänkin nauttimaan kesälomastaan. :)
Vanhempia muksuja ei ole kotona kesän aikana paljon näkynyt. Ovat milloin kenenkin kaverin luona yökylässä ja kaverit vastaavasti sitten täällä meilläkin. :) Leirit on jo lusittu, joista jäi paljon evästä taskuun.

Juhannuksen jälkeen tosiaan pyörähdin Milman kanssa yönylireissulla siskoni luona Kuopiossa. Koko suku siellä assuu ja itekii oon sieltä kotosin. :) Ikeassa pyörähdettiin parin tunnin verran. Milma erityisesti oli innnoissaan. Katseltavaa ja ihmeteltävää riitti. Puolen välin paikkeilla pysähdyimme syömään Ikean ravintolaan. Lasten pasta-annos ja jäätelö maistui. :)


 Milma sai Ikeasta mukaan kuvan muoviset pikarit ja kupit sekä posliinisen kahviastiaston. Tällaisillä leikittiin edellisiltana ukin luona. Milma tykkäsi ja ihasteli niitä niin, että olihan se pakko hankkia neidille omat. :) Vanhoista astioista olikin kadonnut kuppi jos toinen, joten uudet oli paikallaan. Vanhat, parittomat pääsivät hiekkalaatikolle pihaleikkeihin. :)


Kotiin palattua olen saanut istua kahvikutsuilla harva se hetki. :) Ihania laatuhetkiä. :)



Kirpparilöytöjä en Kuopiossa valitettavasti tehnyt. Neulamäen Ekotori oli kyllä suuri pettymys. Petosella kävimme jossain pikkukirpparilla, jonka nimeä en valitettavasti enää muista (on siinä ABC:n läheisyydessä). Siellä oli kivaa tavaraa, mutta hinnat olivat sen verta suolaisia, että tavarat jäi sinne kirpparia koristamaan. 
Äidiltäni sain ukkini peruja olevan vanhan pöytä ja tyynyliinan. Ne menevät uusiokäyttöön Milmalle, todennköisesti mekon, essun ja/tai hameen muodossa. :)
 


Kotiin palattuamme kävin ystäväni kanssa kiertämässä paikallista Suurkirpparia, jossa tein ihania löytöjä. Löysin aivan ihanat vanhat retro verhot. Laitan ne meidän makkariin. Mukaan tarttui myös toinen kangaspala. Löysin ihanan pallohameenkin, mutta se ei oikein ookaan mun juttu. Ei näytä hyvältä mun päällä, joten laitetaan kiertoon. Mutta tässä kuva verhoista ja kankaasta.



Nämä on siis ne verhot. Laittelen sitten uutta kuvaa, kunhan olen saanut ne ikkunaan. :)'


Ikeasta muuten löysin ihania keittöpyyhkeitä. Näistä kahdesta tosin aion tehdä tyynyliinan. Ovat niin kauniita, että olisi sääli käyttää niitä vain köksässä. Pitänee hankkia vielä toinen satsi, jotta saan tyynylle parin. :)


Hämeenlinnassa vietettiin viime viikonloppuna Vapaakirkon kesäjuhlia. Siellä olin mukana jo työnikin puolesta. Vapaa-aikaakin onneksi jäi. Sunnuntaina ennen kotiin lähtöä serkkuni vei minut ja Pyryn yhdessä tyttärensä kanssa katsomaan Aulangon luonnonsuojelualuetta. Näköalatornilta avautui upeat maisemat. Tässä pieni kollaasi:


Nyt nenääni kantautuu valmiin kanasalaatin ihana tuoksu. Sanon siis tällä erää "Hei hei" ja palaan taas pian. :)
Halaus! <3


Photobucket



 

24. kesäkuuta 2012

Otsikot ovat aina kaikkein vaikeimmat keksiä :)

Ulkona sataa vettä! Kovasti jo toivoisin niitä kesäsäitä. Tämä tuntuu enemmänkin syksyltä. Tosin ei sen puoleen, jouluun on enää kuutisen kuukautta. :D

Lähden ihan kohta ajelemaan Milman kanssa Kuopioon, muun perheen jäädessä kotia. Mennään moikkaamaan mummia, ukkia, tädit ja serkut. :) Mulla on huominen vielä vapaata töistä, joten ehdimme hyvin tehdä tällaisen minireissun. Huomenna varmaan pitää käydä samalla katsastamassa Kuopioon tullut uusi Ikea... unohtamatta kirpparikierrosta. :)

 
Tässä pieni kuvakollaasi meidän Juhannuksesta Varkaudessa.
Sen myötä haluan toivottaa, sateesta huolimatta, kaikille oikein ihanaa sunnuntaita.
 
Photobucket
 


23. kesäkuuta 2012

Uusi nimi, uudet kujeet :)


Juhannus alkaa olla loppuillaan. Saimme viettää perheemme kanssa mukavaa
Juhannusta appivanhempieni luona. Muksut olivat kovasti paljon innoissaan, kun pääsivät taas
mummolaan. :)  Alla tänään ottamani kuva kuopuksestamme. Milma täyttää ensi kuussa 3-vuotta. <3


Mutta siis, otsikossa lupaamani uusi nimi ja uudet kujeet. Blogin nimi on tästä hetkestä lähtien Insinöörin Prinsessa. Mieheni on insinööri ja hän ihan seurustelumme alkuajoista lähtien kutsunut minua prinsessaksi. :) Tämän vuoden elokuussa juhlimme 16-vuotis hääpäiväämme. Aika rientää! Kuluneisiin vuosiin mahtuu kaikenlaista, iloja ja suruja, ruusuilla tanssia ja sonnassa rämpimistä. Onneksi tässä firmassa on kaksi yhtiökumppania ja olemme saaneet olla toistemme tukena. Se on mahtavuutta se! :)

Niin ja sitten ne uudet kujeet... olen ollut todella hiljainen bloggaaja kuluneen vuoden ajan. Työt vie mun ajasta niin paljon. Nyt aion tehdä parannusta tän asian suhteen, ihan aikuisten oikeesti, ja kirjoitella tänne useammin. Jakaa niitä asioita mitkä on sydämellä. Hmmm... :)
Viikko vielä töitä ja sen jälkeen pääsen ansaitulle kesälomalle. Lomasuunnitelmia on jonkinmoisia... Rauman ja Porvoon reissua, sisustus ja remonttiprojektia (kun ei sitä meidän taloa ole edelleenkään löytynyt! Pöh!), aikaa askartelulle, aikaa perheelle ja ystäville. Parhautta siis! <3

Tein toukokuussa viikon reissun kauniiseen Hollantiin. Viime reissusta ehtikin kulua jo se vuosi. Alla ottamani kuva Haarlemista. Oikein kaunis ja vanha kaupunki aivan Amsterdamin kupeessa.


Mutta, näihin kuviin, näihin tunnelmiin! :)




Photobucket


9. tammikuuta 2012

Ompeluksia

Viime vuonna en ehtinyt tekemään joululahjoja niin paljon kuin olisin halunnut.
Jotain sain kuitenkin aikaiseksi, lähinnä Tilda sydämiä ja heppoja.
Nämä hepat menivät hyvän ystäväni lapsille ja kuulemani mukaan olivat kovin mieluisia.


Sydämiä ystävilleni.




Nyt päiväkahvien keittoon. :)

8. tammikuuta 2012

Vuoden ensimmäinen päivitys :)

Pitkästä, pitkästä aikaa ehdin taas keskittymään blogini päivittämiseen. Ei sillä eikö halua olisi ollut aiemmin, mutta energia ei ole yksinkertaisesti siihen riittänyt. Monta asiaa olisin halunnut kanssanne ajallaan jakaa.
Meillä meni loppuvuosi aika pitkälti sairastellessa. 2-vuotias Milma-tyttömme  vietti marraskuulla aikaa sairaalassa pahan oksennustaudin vuoksi. Kotiin päästyä pahoinvointi, oksentelu ja kuumeilu alkoi uudestaan, tällä kertaa syynä paha virtsateiden tulehdus. :( Lisätutkimukset odottavat. Jouluksi saatiin sitten uusi kierros oksennustautia, mikä kiersi kaikki muksut. Minä puolestani makasin 3 päivää sängyn pohjalla 40 asteen kuumeessa. Pientä tämä on siihen verrattuna mitä kuluneen puolen vuoden aikana olemme muuten joutuneet käymään läpi. Onneksi turvanamme on ollut ikiaikojen Jumala. <3
Tässä hiukan tunnelmia olohuoneestamme ennen joulua. Uudet tyynyt löytyivät, ihan vahingossa, MiniManista, ja vieläpä -50% alesta. :) Molempia värejä siis 2 kpl. :)




Tässä vielä hiukan kotimme joulutunnelmia. Tänä vuonna jäi kaikki valmistelut aika viime hetkeen, sairasteluiden vuoksi, mutta ihanan joulun saimme siitä huolimatta viettää.




Nyt on mentävä nukkumaan. Olin meidän tyttöjen kanssa viikonloppureissussa Kuopiossa, kotikonnuillani, miesten pitäessä äijävartiointia kotona. Mukava reissu, mutta ihanaa on olla kotona ja päästä omaan sänkyyn nukkumaan. :)
Huomiseen
ja
Hyvää yötä, Jeesus myötä!