24. kesäkuuta 2011

Pientä Päivitystä

Kahdella vanhimmalla lapsellamme tuli jälleen yksi kouluvuosi päätökseen. Esikoisimme jätti alakoulun ja siirtyy syksyllä yläasteelle. Vastahan olin itse tuossa tilanteessa. Muistan vieläkin kuinka jännitin yläasteelle menoa ja tulevia "mopokasteita". Liekö nykypäivänä edes on moisia menoja. :D
Pyryn luokkalaiset hankkivat kiitos/jäähyväislahjana opettajalleen pienen omenapuun, jonka hän saa istuttaa pihalleen. Minusta tämä oli oikein ihana lahja, lahja joka muistuttaa opettajaa nimenomaan tästä luokasta aina. :) Jokainen ripusti omenapuun oksaan pienen kortin, jossa oli oma, henkilökohtainen tervehdys opettajalle. Tässä kortti jonka tein Pyrylle laitettavaksi puuhun.


 Tässä kortti jonka tein ystäviemme 50 + 50 syntymäpäiville.
Siitä tuli aika simppeli, mutta kiva. Olin tyytyväinen lopputulokseen. :)

 

Hiljattain Jyväskylän Palokkaan avattiin Sinellin myymälä. Siis aivan mahtavaa, että liike saatiin vihdoin tänne! :) Kun astuin sisään myymälään, olin kuin pieni tyttö lelukaupassa. Hyllyt oli pullollaan mitä ihanimpia tavaroita. Tässä muutama juttu mitä tällä kertaa ostin. :)


Vielä lopuksi paketti jonka tein ystäväni Baby Shower-kutsuille.
Laatikon löysin Tiimarista. Koristeluun käytin vanhaa pitsiä, juuttinarua, paperikukkasia,
haaraniitin sekä lasihelmiä.


Laatikkoon pakkasin ihanan, vanhanaikaisen lakanasetin.
Siitä en muistanut ottaa kuvaa. :o/


Nyt lähdemme mieheni kanssa ajamaan kohti Varkautta, Juhannuksen viettoon! :)
Tämän kuvan myötä haluan toivottaa kaikille teille ihanaa Juhannusta!