17. toukokuuta 2011

Päivitystä :)


 Taas on hurahtanut jonkin verran aikaa edellisestä blogikirjoituksestani. 
Paljon on ehtinyt tapahtua sen jälkeen. Aloitetaan nyt kuitenkin ensin näillä muutamilla jutuilla mitä olen ehtinyt väsäämään viime aikoina. :)

Tildan Talossa - kirjassa on ihana ohje, ihanille sydämille. Tein tällaisen ystävälleni, ihan muuten vaan piristykseksi. Minulla on nyt työn alla muutama lisää. Niistä ainakin yksi suuntaa matkansa Pohjanmaalle, Hollantiin ja Japaniin. :)



 Tässä yksi kortti, joka epäonnistui mielestäni täysin!! :o/
Ystäväpariskuntamme juhli 3-kymppisiään joten tämä kortti meni heille. Mielestäni siitä tuli ennemminkin kihlakortin näköinen. :o/ Ajan puutteen vuoksi en valitettavasti ehtinyt tehdä parempaa. 
Nyt työn alla on muutama kortti. Niistä tärkeimpänä kortti siskolleni joka on menossa naimisiin 28.5.2011. Ihanaa päästä pitkästä aikaa juhlimaan häitä! Edellisistä onkin 6-vuotta! :O


Sitten niitä muutoksen tuulia! :)
Aloitin työt Vapaaseurakunnan lapsi- ja varhaisnuorisotyönohjaajana viime kuussa. Se on ollut suuri muutos meidän perheelle, kun olen ollut saanut olla niin monta vuotta kotiäitinä. Nuorimmaisemme täyttää heinäkuussa 2v., mutta silti se oli minulle tosi kova paikka viedä hänet hoitoon päiväkotiin. Mutta hyvin neiti on siellä pärjännyt ja on sopeutunut joukkoon tosi kivasti. Paljon paremmin, kuin äiti siihen, että joutuu jättämään lapsensa sinne 4 kertaa viikossa. :)

Pyörähdimme koko perheen voimin huhtikuussa viikon pituisella lomalla Hollannissa. Olimme koko viikon parhaan ystäväni luona. Hän asuu ihanassa, pikkuruisessa kylässä nimeltä Ursem, 30 minuutin ajomatkan päässä Amsterdamista. Loma meni mieheni ja kuopuksemme sairastelusta huolimatta tosi hyvin.


Tässä muutama ottamani kuva. Puukenkiä oli joka puolella. Aivan ihania! :)
Alla kuva Volendamista, ihanasta kaupungista rannikolla. Volendamissa kävimme perhepotretissa valokuvaamossa jossa puettiin päällä perinteiset hollantilaiset asut. Kävin itse samaisessa valokuvaamossa jo vuonna 1998 jolloin olin ensimmäistä kertaa Hollannissa.


Tässä pari kuvaa Amsterdamista. Talot siellä kuten kaikkialla Hollannissa on aivan upeita!
 Tunsin olevani kuin lapsi karkkikaupassa, kun aina näin vain uusia entistä ihanempia taloja kuvattavaksi. :)


Amsterdamissa kävimme kanaalilaiva-ajelulla. Todella mukava ja helppo tapa nähdä paljon Amsterdamia. Tällä kohdalla tuli mieleen, et ihan kuin olisi ollut Venetsiassa. :)

Palailen taas, mahdollisimman pian!
Ihanaa päivää kaikille! Ulkona paistaa aurinko! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti